Mikä on taivas tai paratiisi?

 

 

Heveanin luomisen ikoni

"Isäni kodissa on monia kartanoita."  (Joh. 14:2)

Taivas tai paratiisi on valoisa ja mittaamaton tila kaukana tähtien yläpuolella, jossa vallitsee suurin autuus, jota rajallinen ihmismieli ei voi täysin ymmärtää. Herra Jeesus Kristus on nimennyt tämän valoisan tilan taivaallisen Isänsä kodiksi, kun hän sanoo:  "Isäni kodissa on monta kartanoa"  (Joh. 14:2).

   Taivas tai paratiisi on paikka, jossa vanhurskaat, kaikesta pahasta vapautuneet, nauttivat sanoinkuvaamattomasta ilosta läpi iankaikkisuuden, näkevät Jumalan kasvoista kasvoihin. Apostoli Paavali kuvailee tätä paikkaa seuraavasti:  "Silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, eikä ole tullut ihmisen sydämeen, mitä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat"  (1. Kor. 2:9).

   Maanpäällisessä elämässään ihminen joutuu lukemattomien kärsimysten ja vaikeuksien kohteeksi. Kylmä, kuumuus, nälkä, jano, erilaiset sairaudet ja kuolema ovat hänen päivittäistä rutiinia. Koko hänen elämänsä vuosien, varhaisesta aamusta myöhään iltaan, lakkaamattomat ponnistelut kuluttavat hänen ruumiinsa voimaa. Pahat ihmiset antavat hänelle usein katkeria hetkiä, hyökkäävät hänen kimppuunsa myrkyllisillä kielillä, epäilevät häntä, panettelevat häntä, riistävät hänen kunniansa ja hyvän nimensä. Häntä kohtaa erilaisia ​​vastoinkäymisiä, ja hetkessä kaikki, mitä hän on vuosien aikana hankkinut, voi tuhoutua. Tähän lisätään sisäiset piinat, erilaiset huolet ja vaivat, jotka häiritsevät sydäntä paljon enemmän kuin mikään ulkoinen vaiva. Sanalla sanoen maa on ihmiselle kyynelten laakso.

   Sirak on oikeassa sanoessaan:  "Kaikille ihmisille on määrätty kova kohtalo, ihmisten pojille raskas ike siitä päivästä, jolloin he tulevat ulos äitinsä kohdusta siihen päivään asti, jolloin he palaavat kaiken elävän äidin luo" (  Sir 40:1).

   Toisin kuin elämä maan päällä, taivaassa olemme vapaita siitä onnettomasta kohtalosta, joka on sama kaikille ihmisille. Siellä meillä ei ole enää nälkä tai jano, aurinko tai mikään muu lämpö ei polta meitä.

   Apostoli Johanneksen kautta Herra vakuuttaa meille:  "Heillä ei enää ole nälkää eivätkä janoa; aurinko ei lyö heihin eikä lämpöä; sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on heidän paimenensa ja johdattaa heidät elämän veden lähteille. Ja Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään"  (Ilm. 17).

   Hieman kauempana ja myös apostoli Johanneksen kautta Herra lupaa meille:  "Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä valitusta eikä kipua ole enää oleva, sillä entinen on kadonnut"  (Ilm. 21:4).

   Taivaaseen tullessamme saavumme kotimaahan, jossa emme voi menettää ystäviä, jossa meidän ei tarvitse pelätä vihollisia, jossa emme tarvitse tai puutu mitään, jossa emme enää synny emmekä kuole, jossa ei ole haittaa eikä hyötyä ja jossa meillä on iankaikkinen elämä.  
   Oi, kuinka toivottava paikka taivas on juuri tästä syystä, koska se vapauttaa meidät kaikesta maallisesta pahasta! Oi, kuinka hyvä meille tuleekaan, kun meiltä otetaan pois kaikki maalliset ristit, jotka ovat musertaneet meitä täällä niin ankarasti! Vasta silloin voimme sanoa Daavidin kanssa:  "Meidän sielumme on paennut kuin lintu lintujen ansasta, paula on rikki, ja me olemme paenneet"  (Ps 124:7).

   Taivaassa meidät vapautetaan, ei vain kaikesta maallisesta, vaan myös kaikesta hengellisestä pahasta, eli meidät vapautetaan synnistä ja kaikesta, mikä siihen johtaa.

   Niin kauan kuin elämme maan päällä ilman Jumalan erityistä armoa, emme voi täysin suojella itseämme anteeksiantavilta synteiltä. Vaikka onnistuisimmekin elämään niin varovaisesti, ei mene läheskään päivääkään, jolloin emme löytäisi erilaisia ​​puutteita ja puutteita tarkastellessamme tarkemmin omaatuntoamme. Ja juuri tämä havainto aiheuttaa suurta tuskaa sielullemme, joka rakastaa Jumalaa, niin että apostoli Paavalin tavoin huokaamme usein:  "Minä olen kurja ihminen! Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista?"  (Room. 7:24).

   Sitä paitsi olemme aina suuressa vaarassa menettää pelastuksemme, koska kannamme Jumalan armon aarretta hauraassa astiassa, eikä mikään hyve ole tarpeeksi vahva turvatakseen meidät vaaralta. Kuinka hurskas oli Daavid ja kuinka innokas apostoli Pietari, ja silti he lankesivat. 
   Ylpeä maailma ympärillämme, syntinen lihamme ja Paholainen ovat kolme yhtä voimakasta ja ovela vihollista, jotka aina  ja  kaikkialla asettavat meille ansoja ja väijytyksiä. Meidän on aina oltava varuillaan ja taisteltava, jotta he eivät voittaisi meitä. Job on oikeassa sanoessaan:  "Eikö ihmisen elämä maan päällä ole kamppailua? Eikö hän vietä päivänsä kuin palkattu palvelija?"  (Job 7:1).

   Ja taivaassa kaikki tulee olemaan toisin, koska Paholainen ei voi enää asettaa ansoja meille, eikä ylpeä maailma voi enää vietellä meitä näennäisillä hyvyyksillään, pahoilla esimerkeillä ja skandaaleilla, eikä liha voi enää turmella meitä himollaan ja ahneudellaan. Synti ei voi päästä taivaaseen, koska siellä ei ole mahdollista tehdä pientä syntiä, saati sitten vakavaa syntiä, koska taivaan autuus sulkee pois kaiken synnin.

   Emme olisi siunattuja taivaassa, jos meillä olisi mahdollisuus tehdä syntiä, ja pelkäsimme jatkuvasti, että jonain päivänä menetämme tuon siunauksen. Ja juuri tämä pelko estäisi meitä nauttimasta täydellisesti taivaan iloista.

   Koska autuus on suurin hyvä, se sulkee kokonaan pois kaiken pahan, ja siksi taivaassa siunatut eivät voi enää tehdä syntiä, vaan pikemminkin nauttia täysin autuaasta Jumalan näystä.

   Meidän täytyy tietää, että synti on kääntymistä pois Jumalasta ja auliisti samaa mieltä luotujen kanssa. Tässä maallisessa elämässä voimme siirtyä pois Jumalasta ja lähestyä luotuja, koska meillä on hyvin epätäydellinen tieto Jumalasta. Taivaassa se on kuitenkin täysin erilaista  , jonakin  päivänä  näemme Jumalan siunattuina kaikessa majesteetiudessa ja täydellisyydessä. Tässä näkemisessä  kaikki  maallinen meidän silmissämme menettää kaiken kauneuden ja sitä ei pidetä tyhjänä. Sellaisena me vain rakastamme Jumalaa, joka on kaiken kauneuden ja hyvyyden summa, ja halveksimme kaikkea muuta. Siksi meidän on mahdotonta tehdä syntiä taivaassa siunattuina.

   Tämä mahdottomuus loukata Jumalaa synnin kautta, vapaus kaikista kiusauksista ja vaaroista, varmuus siitä, että pysyt aina yhteydessä Jumalan kanssa, on siunattu elämä. Tässä siunatussa elämässä syntiä ei enää ole, koska ei ole vaaraa, jonka kautta voi langeta syntiin ja tehdä sen.

   Joten, taivas on paikka, jossa ei ole pahaa, piinaa, kiusausta, pelastuksen menetystä eikä syntiä!

   Lisäksi taivas ei ole vain paikka, jossa ei ole pahaa ja syntiä, vaan se on myös paikka, jossa on sanoinkuvaamattomia iloja!    
   Kun olemme kuolevaisessa ruumiissa, emme voi inhimillisistä rajoitteistamme johtuen täysin ymmärtää ja ilmaista näitä sanoinkuvaamattomia iloja. He ovat mahtavia, lukuisia ja yleviä.  Daavid, tuo Jumalan Hengen valaisema suuri profeetta, ei voinut sanoa taivaasta sen enempää kuin sen, että se on yksinkertaisesti miellyttävä paikka:  "Kuinka miellyttävät ovatkaan asuinpaikkasi, Herra Sebaot"  (Ps 84:2).

   Apostoli Paavali, joka otettiin ylös taivaaseen vielä eläessään, vahvistaa, että ollessamme kuolevaisessa ruumiissa emme voi täysin ymmärtää ja ilmaista sanoinkuvaamatonta taivaan iloa ja autuutta, josta hän puhuu:  "Silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, eikä ole tullut ihmisen sydämeen, mitä Jumala on valmistanut häntä rakastaville"  (1 Kor 2:9).

   Taivaassa siunatut näkevät Jumalan hänen mittaamattomassa majesteetiudessaan, rakastavat häntä voimakkaimmalla rakkaudella, ovat läheisimmin yhteydessä häneen ja omistavat hänet sanoinkuvaamattomassa ilossa.

   Se, että taivaassa autuaat näkevät Jumalan, käy selvästi ilmi näistä Herran sanoista:  "Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan!"  (Mt 5:8).

   Apostoli Paavali sanoo myös:  "Nyt me näemme peilin läpi, pimeänä, mutta sitten kasvoista kasvoihin!"  (1 Kor 13:12).

   Näillä sanoilla apostoli Paavali haluaa kertoa meille, että tässä kuolevaisessa maallisessa elämässä me näemme Jumalan epätäydellisesti, emme hänen olemuksessaan ja totuudessaan. Näemme hänet kuvassa olentojen kautta, joissa vain osa hänen jumaluudestaan ​​on näkyvissä.

   Toisin kuin maan päällä, taivaassa me seisomme kasvotusten Jumalan kanssa ja katsomme häntä suoraan hänen totuudessaan ja majesteettissaan ja nautimme sanoinkuvaamattomasta ilosta ja autuudesta enkelien ja pyhien seurassa. Apostoli Johannes vakuuttaa meille tästä sanoessaan:  "Me tulemme näkemään hänet sellaisena kuin hän on"  (1. Joh. 3:2).

   Siksi taivas odottaa vain niitä onnekkaita, jotka kuulevat tämän Herran kutsun:  "Tule, Isäni siunattu! Peri Valtakunta, joka on valmistettu sinulle maailman perustamisesta asti!"  (Mt 25:34).

   Mikä sanoinkuvaamaton ilo ja riemu tässä kutsussa, ja mikä siunaus onkaan meille, jos se osoitetaan meille, sillä meitä odottaa se, mistä apostoli Paavali selvästi puhuu:  "Mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut eikä ole tullut ihmisen sydämeen, sen Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat"  (1 Kor 2:9).